UMO & Nicole Willis

Suomen soul-taivaalle kymmenisen vuotta sitten lennähtänyt newyorkilainen Nicole Willis ja UMO lyövät hynttyyt yhteen ajankohtaisiin teemoihin kytkeytyvässä konsertissaan helmikuussa.
– Toivon, että konsertti antaa ajattelemisen aihetta mutta saa yleisön myös tanssimaan, hän kertoo.
– Olemme nivoneet

ajankohtaisten ja vähän melankolisten aiheiden, kuten sodan, rasismin ja talouden tilan lomaan myös positiivisempia ja valoisampia teemoja. Luvassa on räjähtävä paketti soulia ja funkia, sitä perus-nicole-willisiä, tällä kertaa vähän isommassa bändipaketissa.

Mukana nähdään myös Nicole Willisin puoliso, paljon UMOn kanssa yhteistyötä tehnyt Jimi Tenor, joka on sovittanut tätä konserttia varten valittuja paloja Nicole Willisin ja Soul Investigatorsin uusimmalta levyltä.

Willisin, The Soul Investigatorsin kitaristi Petri Toikkasen ja Jimi Tenorin sävellyksistä mukaan on napattu mm. kappaleet Together We Climb, Let’s Communicate ja One In A Million. Tenorin tekemissä uusissa sovituksissa kuuluu hänen eeppisen elokuvallinen otteensa big band -sovituksiin.

Nicole Willis, joka tunnetaan pitkästä yhteistyöstään sekä The Soul Investigators -yhtyeen että kumppaninsa Jimi Tenorin kanssa (Cola & Jimmu) säveltää sävyltään tummia, mutta hengeltään valaisevia lauluja, joita ei perinteisesti assosioida soul-laulajattarien repertuaariin. Hän on 20 vuoden ajan säveltänyt esittämänsä laulut, eikä tahti tunnu hidastuvan tai laatu kärsivän. Willisin ja The Soul Investigatorsin uusin, viime lokakuussa ilmestynyt ja kolmas yhteinen levy Happiness In Every Style sai viiden tähden arviot Helsingin Sanomissa ja Soundissa.

Konsertin kesto väliajan kanssa n. 2 h.

Liput Ticketmasterista 28 € / 24 € / 14 €, sis. toimituskulut.

▼ Show More Information

Kasarmikatu 46-48, 00130
Helsinki
18 February , Thursday 19:00

More Events Nearby

 24 February , Saturday
 Kaapelitehdas, Helsinki
 09 March , Friday
 Waterland, Espoo
 04 March , Sunday
 The Circus, Helsinki
 07 March , Wednesday
 Apollo Live Club, Helsinki
 10 March , Saturday
 Helsinki, Finland, Helsinki
 16 March , Friday
 The Circus, Helsinki
 28 February , Wednesday
 The Circus, Helsinki
 13 March , Tuesday
 Teatteri Forum, Helsinki
 16 March , Friday
 Bada Bing, Espoo
 03 March , Saturday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 26 February , Monday
 Live Nation Finland, Helsinki
 09 March , Friday
 Viking Line M/S Mariella, Helsinki
 09 March , Friday
 Ääniwalli, Helsinki
 27 February , Tuesday
 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu - Konstuniversitetets Teaterhögskola, Helsinki
 19 March , Monday
 Nosturi, Helsinki
 24 February , Saturday
 Clarion Hotel Helsinki, Helsinki
 01 March , Thursday
 TAVASTIA-klubi, Helsinki
 24 February , Saturday
 The Circus, Helsinki
 24 February , Saturday
 The Circus, Helsinki
 06 March , Tuesday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 10 March , Saturday
 SYK - Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
 10 March , Saturday
 Nosturi, Helsinki
 27 February , Tuesday
 Savoy-teatteri, Helsinki
 07 March , Wednesday
 Nosturi, Hämeenlinna
 10 March , Saturday
 Espoon kulttuurikeskus, Espoo
 27 February , Tuesday
 Hartwall Arena, Helsinki
 17 March , Saturday
 Savoy-teatteri, Helsinki
 24 February , Saturday
 Musiikkitalo, Helsinki
 14 March , Wednesday
 Gloria, Helsinki
 22 February , Thursday
 Kaapelitehdas, Helsinki
 15 March , Thursday
 Tallink Europa, Helsinki
 19 March , Monday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 03 March , Saturday
 Espoo Metro Areena, Espoo
 16 March , Friday
 Pressa, Helsinki
 03 March , Saturday
 Helsinki Joogafestival, Helsinki
 27 February , Tuesday
 Helsinki Ice Hall, Liminka