Tyga (US) The Circus, Helsinki 13.5.2018

Ensi kesän varman klubihitin, ”Temperature”, julkaissut hiphop-artisti Tyga saapuu keväällä odotetulle klubikeikalle Suomeen. Yhdysvaltalaisräppäri esiintyy sunnuntaina 13. toukokuuta Helsingin The Circuksessa. Lipunmyynti keikalle käynnistyy keskiviikkona 14. maaliskuuta Ticketmasterissa.

KEIKKA:
Live

Nation Finland & Blockfest esittävät: Tyga (USA)
Su 13.5.2018 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin ke 14.3.2018 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 37,50 euroa Ticketmasterista

Menossa mukana myös YleX!

Kalifornian hiphop-mekassa, Comptonissa kasvanut Michael Ray Stevenson eli Tyga julkaisi viime kuussa kuudennen albuminsa ”Kyoto” ja saapuu nyt levyn myötä ensimmäistä kertaa klubikeikalle Suomeen. Tuoreelta tuotokselta on julkaistu kolme singleä: ”Temperature”, ”Boss Up” ja ”U Cry”.

Anteeksipyytämättömistä lyriikoistaan ja urbaanista soundistaan tunnettu räppäri teki debyyttinsä vuonna 2008 singlellä ”Coconut Juice” ja ensimmäinen albumi ”No Introduction” julkaistiin myöhemmin samana vuonna. Tyga tunnetaan sittemmin myös hiteistään ”Ayo ft. Chris Brown”, ”Rack City” ja ”Ice Cream Man”. Suuren yleisön suosioon Tyga nousi Young Money -kollektiivin myötä ja levy-yhtiön alla julkaistu ”Careless World: Rise of the Last King” (2012) sinkosi nuoren räppärin suoraan albumilistojen kärkeen. Levyillä on vuosien aikana kuultu paljon nimekkäitä artisteja, kuten Kanye Westiä, Drakea ja Chris Brownia. Tyga on tehnyt musiikkia myös suomalaislaulaja Isac Elliotin kanssa ja yhteistyöstä syntyi hitti ”Lipstick”.

Suomessa räppäri on nähty aiemmin festivaalikeikoilla Summer Upissa, Provinssissa ja Ruisrockissa.

▼ Show More Information

Salomonsgatan 1, 00100
Helsinki
13 May , Sunday 19:00

More Events Nearby

 21 August , Tuesday
 Hartwall Arena, Helsinki
 25 August , Saturday
 Herttoniemi, Finland, Herttoniemi
 09 September , Sunday
 Finlandia-talo, Helsinki
 26 August , Sunday
 Allas Sea Pool, Helsinki
 08 September , Saturday
 Tough Viking Finland, Helsinki
 21 August , Tuesday
 Hartwall Areena, Helsinki, Helsinki
 16 September , Sunday
 TAVASTIA-klubi, Helsinki
 08 September , Saturday
 M/S Silja Europa, Helsinki
 15 September , Saturday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 18 August , Saturday
 Vasemmistoliitto, Helsinki
 01 September , Saturday
 Silja Europa Oy, Helsinki
 25 August , Saturday
 Helsinki, Finland, Helsinki
 18 August , Saturday
 Webidog, Espoo
 16 September , Sunday
 Espoon kulttuurikeskus, Espoo
 15 September , Saturday
 Otaniemen Urheilukenttä, Espoo
 08 September , Saturday
 Marketanpuisto Margretebergsparken, Espoo
 01 September , Saturday
 Helsinki Senate Square, Helsinki
 08 September , Saturday
 Tough Viking Finland, Helsinki
 25 August , Saturday
 Messukeskus, Helsinki
 01 September , Saturday
 Länsiterminaali, Helsinki
 26 August , Sunday
 Helsinki Velodrome, Helsinki
 07 September , Friday
 Helsinki, Finland, Helsinki
 24 August , Friday
 Messukeskus, Helsinki
 18 August , Saturday
 TriForFun, Helsinki
 25 August , Saturday
 Messukeskus, Helsinki
 25 August , Saturday
 Savoy-teatteri, Helsinki
 31 August , Friday
 Valkea talo, Helsinki
 25 August , Saturday
 Helsinki, Maunula
 31 August , Friday
 M/S Silja Serenade, Helsinki, Southern Finland
 24 August , Friday
 Messukeskus, Helsinki
 24 August , Friday
 Tixi Travel, Vantaa
 15 September , Saturday
 Azembora, Helsinki
 12 September , Wednesday
 Kiasma, Helsinki
 15 September , Saturday
 Azembora, Helsinki
 25 August , Saturday
 Azembora, Helsinki