Kalevauva.fi - 2v. juhlakonsertti

Kalevauva.fi goes big!

Kalevauva.fi:n kaksivuotisessa historiassa kääntyy uusi lehti. Aapo Niininen ja Kimmo Numminen tuovat uuden ajan kansanmusiikkinsa ensimmäistä kertaa konserttisaliympäristöön, ja vielä Vantaan Viihdeorkesterin 25 muusikon Ensemblen kanssa! Sovituksista vastaa pianisti-sovittaja-kapellimestari

ja idean isä Risto Kupiainen.

Mies syö lapsen vanukkaat !! Kuorsaava kissa. Ei tätä kestä. Te ketkä ette harrasta usein seksiä. Vantaa. Kalevalan jalanjäljissä saapastelevat, 2000-luvun eliaslönnroteiksikin tituleeratut ammattimuusikot ovat rakentaneet uuden ilmiön vanhan päälle. Folk-popahtavien laulujen sanoitukset ovat suoria lainauksia liki kulttimaineeseen nousseelta Vauva.fi-keskustelufoorumilta, ja kappaleet sävelletään lainausten ympärille tosissaan ja ammattimaisen kunnianhimoisesti.

Konsepti näyttää toimivan kuin junan vessa: duo on kerännyt musiikillaan jo yli miljoona spotify-streamia ja yli kaksi miljoonaa youtube-näyttöä. Yhtyeen debyyttialbumi valittiin Vuoden kansanmusiikkilevyksi 2017 ja Kalevauva.fi Vuoden Vantaalaiseksi. Aika hyvin yhtyeeltä, joka polkaistiin pystyyn kesän 2016 Kaustinen Folk Music Festivalia varten!
"Kyllä uhmaikään astumista pitää juhlistaa. Voimme muistella illan aikana uramme aiku- ja keskivaiheita, nousuja ja laskuja. Ja Vuoden Vantaalainen -arvonimeä, jota on hyvä juhlia juuri täällä, Vantaan Viihdeorkesterin kanssa", kaksikko myhäilee.


VANTAAN VIIHDEORKESTERI ENSEMBLE & KALEVAUVA.FI
2V. JUHLAKONSERTTI


Ti 6.11.2018 klo 19
Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
Liput 39€

▼ Show More Information

Martinlaaksontie 36, 01620
Vantaa
06 November , Tuesday 19:00

More Events Nearby

 24 November , Saturday
 Fullsteam Agency, Helsinki
 03 December , Monday
 TAVASTIA-klubi, Helsinki
 19 November , Monday
 Musiikkitalo, Helsinki
 01 December , Saturday
 Gastropub Stone's, Helsinki
 29 November , Thursday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 17 November , Saturday
 Azembora, Helsinki
 17 November , Saturday
 Boulderkeskus, Espoo
 10 December , Monday
 Molly Malone's Helsinki, Helsinki
 06 December , Thursday
 Malmin Rautatieasema, Helsinki
 07 December , Friday
 Shamrock Vantaa, Vantaa
 10 December , Monday
 Molly Malone's Helsinki, Helsinki