Dipolin itsenäisyyspäivän vastaanotto

-- In English, please see below. --
-- För svensk översättning se nedan. --

Satavuotiaan Suomen kunniaksi Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) kutsuu nykyiset ja jo valmistuneet aaltolaiset juhlistamaan itsenäisyyspäivää juhlavin menoin Dipoliin.

6. joulukuuta Dipoli herää ennennäkemättömään kukoistukseen,

kun hehkeät aaltolaiset ja hemaisevat alumnit saapuvat yhteen viettämään unohtumatonta iltaa ruuan ja viihteen äärelle. Illan aikana nautitaan juhlapöydän aisteja hivelevistä antimista samalla kun lavalle nousee toinen toistaan häikäisevämpiä artisteja. Luvassa on taatusti kaikille ikimuistoinen ilta, josta riittää tarinoita seuraavalle sadalle vuodelle.

Juhlan hinta on opiskelijoille 65 euroa ja alumneille 100 euroa. Kutsuvierasilmoittautuminen alkaa maanantaina 28.8. klo 16, varsinainen lipunmyynti aukeaa maanantaina 11.9. osoitteessa bailataan.fi. Pukukoodina juhlassa on juhlapuku akateemisin kunniamerkein. Tapahtumassa ei ole istumajärjestystä, eli yseessä ei siis ole varsinainen vuosijuhien tapainen pöytäjuhla, vaikka istumaan toki pääseekin.

Tulevaa voi käydä jo fiilistelemässä osoitteessa https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/

Dipolin itsenäisyyspäivän vastaanotto on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

P.S.
Mikäli rahan kuluttamisen sijaan tienaaminen kuulostaa paremmalta, on vapaaehtoishaku yhdistyksille vielä auki:
https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/yhdistyksille/

MITÄ: Dipolin itsenäisyyspäivän vastaanotto
MISSÄ: Dipoli (Otakaari 24)
MILLOIN: 6.12.2017
MIKSI: Koska 100 vuotta tulee täyteen vain kerran.

------------------

Till 100-åriga Finlands ära vill Aalto-universitetets studentkår (AUS) bjuda äldre och yngre aaltoiter till att högtidligt fira självständighetsdagen i Dipoli.

Dipoli blänker i oöverträffad glans den 6 december, då gemytliga studeranden och mondäna alumner kommer samman i en oförglömlig kväll av mat, dryck och nöje. Under kvällens lopp njuts det av bordets mest ypperliga delikatesser medan artister i sin tur intar scenen. Det kommer att bli en förträfflig kväll som erbjuder historier att berätta för hundra år till.

Priset för festen är 65€ för studerande och 100€ för alumner och övriga. Biljetterna kommer till salu den 11 september, inbjudna gäster kan anmäla sig från och med den 28 augusti. Klädkoden är högtidsdräkt med akademiska hederstecken.

Det som komma skall kan redan fiilisteleras på: https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/ (svensk översättning kommer snart)

Evenemanget är en del av Finlands självständighets jubileumsprogram.

P.S.
Ifall fundraising låter som en bättre idé än spendering, är volontäransökan för föreningar ännu öppen:
https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/yhdistyksille/

VAD: AUS:s självständighetsmottagning i Dipoli
VAR: Dipoli (Otsvängen 24)
NÄR: 6.12.2017
VARFÖR: För Finland fyller 100 år bara en gång.

-----------------------

In honor of Finland's centenary, Aalto University Student Union (AYY) warmly welcomes Aalto students and alumni to celebrate the independence day in style at Dipoli.

On December 6th, Dipoli will awaken to unseen glory as dashing students and handsome alumni gather together for an unforgettable night of celebration topped with food and entertainment. Guests will be able to delight in a mouthwatering banquet while enjoying ever more stunning acts by our talented performers. It will definitely be a night to remember, with stories to last you the next hundred years guaranteed!

The cost of the Independence day reception is 65€ for students and 100€ for alumni and others. Tickets will be available on Speptember 11th, the signup for invited guests opens on August 28th. Dress code at the party will be white tie with academic honors.

To get a better sense of what's to come visit our website :
https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/ (English translation coming soon)

The event is part of the official program of the 100th anniversary celebrations of Finland.

PSST! In case earning money sounds better than spending it, we are still looking for volunteers:
https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/yhdistyksille/

WHAT: AYY's Independence day reception in Dipoli
WHERE: Dipoli (Otakaari 24)
WHEN: December 6th, 2017
WHY: Because you only turn 100 once.

▼ Show More Information

Otakaari 24, 02150
Espoo
06 December , Wednesday 17:00

More Events Nearby

 27 December , Wednesday
 Helsinki Ice Hall, Liminka
 01 January , Monday
 Bomber Magazine, Helsinki
 14 January , Sunday
 The Circus, Helsinki
 29 December , Friday
 Hartwall Arena, Helsinki
 31 December , Sunday
 TAVASTIA-klubi, Helsinki
 22 December , Friday
 The Circus, Helsinki
 13 January , Saturday
 Wanha Satama,
 13 January , Saturday
 Espoo Metro Areena, Espoo
 12 January , Friday
 Ääniwalli, Helsinki
 16 January , Tuesday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 11 January , Thursday
 Kulttuuritalo (Helsinki), Helsinki
 20 December , Wednesday
 Villa Vuosanta merellinen kokous- ja juhlapaikka, Helsinki
 11 January , Thursday
 Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
 25 December , Monday
 Apollo Live Club, Helsinki
 19 December , Tuesday
 Hartwall Arena, Helsinki
 31 December , Sunday
 Hartwall Arena, Helsinki
 01 January , Monday
 Ääniwalli, Helsinki
 06 January , Saturday
 Tapahtumakeskus Telakka, Helsinki
 31 December , Sunday
 Savoy-teatteri, Helsinki
 19 December , Tuesday
 Urheiluhallit Töölö (Töölön Urheilutalo), Helsinki
 17 January , Wednesday
 Messukeskus, Helsinki
 04 January , Thursday
 Teatteri Jurkka, Helsinki
 13 January , Saturday
 Club Capital, Helsinki
 29 December , Friday
 Ääniwalli, Helsinki
 31 December , Sunday
 Alakulttuuritalo, Helsinki
 31 December , Sunday
 LeBonk, Helsinki
 17 January , Wednesday
 Aleksanterin Teatteri, Helsinki
 19 December , Tuesday
 Villa Vuosanta merellinen kokous- ja juhlapaikka, Helsinki
 29 December , Friday
 RIVIERA, Helsinki
 06 January , Saturday
 Lux Helsinki, Helsinki
 20 December , Wednesday
 Kino Engel, Helsinki
 13 January , Saturday
 Bar Rock Bear, Vantaa
 26 December , Tuesday
 TAVASTIA-klubi, Helsinki
 26 December , Tuesday
 Hartwall Arena, Helsinki
 24 December , Sunday
 Pranama Kallio, Helsinki
 31 December , Sunday
 Summer Heat, Helsinki